Kuinka sähkösavustinta käytetäänSähkösavustimen käyttö on todella helppoa, kunhan siihen liittyviin ohjeisiin perehtyy tarpeeksi huolellisesti, ettei mitään ikäviä vahinkoja pääse tapahtumaan. Muistathan kuitenkin, ettei savustin sovellu lainkaan lasten käytettäväksi tai esimerkiksi käyttöön otettavaksi silloin kun sitä käyttävä henkilö ei ole kykeneväinen ottamaan vastuuta savustimen turvallisesta toiminnasta.

Oikeanlainen ympäristö

Ensimmäinen nyrkkisääntö on se, ettei sähkösavustinta voi käyttää missään muualla kuin ulkotiloissa. Sisällä sähkösavustimen käyttö voi olla vaarallista puuhaa. Kun savustamiseen sopivaa paikkaa etsii, on syytä kiinnittää huomiota paikan paloturvallisuuteen, sillä savustimesta saattaa lennellä ympäriinsä vaarallisia kipinöitä.

Valmistelu

Kun aloittaa savustamisen, täytyy savustin asettaa ensin maahan tai vaihtoehtoisesti tukevan alustan päälle. Otathan huomioon, että savustaminen ei ole mitenkään erityisen siistiä puuhaa, vaan prosessin aikana kosteus voi tiivistyä nesteen muotoon ja alkaa tiputella savustimen päätyosasta ulos. Alustan on syytä olla sellainen, ettei sen päälle tiputtelu ja likaantuminen haittaa.

Savustimen käyttöohjeet on hyvä käydä läpi huolella. Tarkista ennen savustamisen aloittamista myös savustuspurujen sopiva kosteustaso. Jos purut ovat liian kuivia tai niitä on laitettu savustimeen liian suuri määrä, saattaa kansi yhtäkkiä lävähtää auki kesken savustamisen. Savustin tulee kuumentaa asianmukaisessa paikassa – ei esimerkiksi nuotion tai hiilten yläpuolella. Mikäli käy niin, että purut alkavat palaa ollessaan savustimessa, täytyy savustimen kansi heti sulkea.

Tarkista savustimen kunto säännöllisin väliajoin

Savustimen kunto on hyvä tarkistaa aina silloin tällöin ennen käyttöönottoa. Esimerkiksi liitosjohto saattaa ajan myötä kulua, joten mikäli siinä huomaa minkäänlaisia vaurioita, ei laitetta kannata siinä tapauksessa käyttää ollenkaan ennen kuin tilalle vaihtaa uuden liitosjohdon. Toisinaan voi käydä niinkin, että liitosjohto tulee epähuomiossa koskettaneeksi tulikuumaa savustinta, jolloin johto todennäköisesti vaurioituu. Suurimmassa osassa savustimia on voimassa vuoden tai kahden vuoden takuu, mutta se ei kuitenkaan kata huolimattomuudesta tai ohjeita rikkovasta käytöstä aiheutuvaa vaurioitumista.

Pidä huoli turvallisuudesta

Pidä aina mielessä, että savustin kuumenee todella paljon prosessin aikana. Ulkopintaa ei parane kosketella, vaan mikäli savustinta tarvitsee liikutella, täytyy se tehdä nostokahvaa käyttämällä tai vaihtoehtoisesti asianmukaisia suojahanskoja hyödyntämällä.

Lopeta savustaminen vastuullisesti

Kun savustaminen on saatu päätökseen, tulee savustin kytkeä päältä pois. Useimmissa sähkösavustimissa se tapahtuu yksinkertaisesti johdon irrottamalla. Kun savustin on jäähtynyt riittävästi, täytyy varmistua vielä siitä, ettei siinä olevissa puruissa kyde tulta. Roskiin purut voi heittää vasta kun ne on huolella sammutettu.